Open call 2024

Sininen pallo -ympäristöpalkinto (100 000 euroa) myönnetään tänä vuonna teosta, hankkeesta tai tutkimuksesta, joka hillitsee ylikulutusta. Nyt etsimme ehdotuksia palkinnon saajaksi.  

Ylikulutuksella tarkoitetaan sitä, että kulutamme päivittäin enemmän kuin maapallo ja ympäristö kestävät. Ylikulutus näkyy kestävyyskriisin syvenemisenä. Monia toimintatapoja on kuitenkin mahdollista muuttaa, jotta ylikulutuksen haitalliset vaikutukset eivät uhkaa tulevien sukupolvien mahdollisuuksia hyvään elämään. Sininen pallo 2024 -ympäristöpalkinto nostaa esille ratkaisuja, jotka hillitsevät ylikulutusta.   

Palkinto myönnetään Suomessa toimivalle ryhmälle tai henkilöille, jotka omilla ratkaisuillaan edistävät ylikulutuksen vähentämistä. Kyseessä voi olla esimerkiksi uusi teknologia, sosiaalinen innovaatio tai kulttuurista muutosta edistävä teko, joka tähtää planeetan rajoihin mahtuvan elämän, yhteiskunnan, käyttäytymisen tai yritystoiminnan edistämiseen. 

Nyt etsimme palkintoehdokkaita. Voit ilmoittaa oman ehdokkaasi sähköisellä lomakkeella viimeistään 15.6.2024. Voit ehdottaa myös itseäsi tai omaa ryhmääsi. Voittaja julkistetaan 4.12.2024 järjestettävässä palkintojuhlassa Helsingissä.   

Sininen pallo -ympäristöpalkinto on 100 000 euroa. Palkinnon rahoittavat TAH-säätiö, Maj ja Tor Nesslingin säätiö sekä Svenska litteratursällskapet i Finland tasaosuuksin. SLS:n osuus rahoitetaan Ingrid, Margit ja Henrik Höijer II -rahastosta. 

Sininen pallo -ympäristöpalkinto on myönnetty vuodesta 2021 alkaen. Palkinnon ovat saaneet kasviproteiinien Härkiksen ja Nyhtökauran kehittäjät, kierrätystekstiileistä valmistettavan Infinna-kuidun kehittäjät sekä nouto- ja pikaruoka-alan kestävyyttä edistävän Kamupakin perustajat.  

Lisätietoja:  

Kansliapäällikkö Jonas Lång
Svenska litteratursällskapet i Finland
puh. 045 657 7422
jonas.lang@sls.fi